torstai 18. elokuuta 2016

Valkosipuli


Lajikkeet

Suomessa viljelyssä on erilaisia muovautuneita kantoja jotka eroavat toisitaan sadon määrän, aikaisuuden, kynsien koon, kasvin viroottisuuden, värin ja kukinta alttiuden suhteen.  Valinnalla on parannettu satoisuuden lisäksi taudinkestävyyttä ja säilyvyyttä. Suomalaisia valikoituneita kantoja on kymmenkunta, joista tunnetuimpia ovat Melinin ja Kiskon kannat. Värin perusteella voidaan erottaa valko- ja sinipunakuoriset kannat. Syys- ja kevätistutukseen sopivat kannat ovat erikseen. Kannat ovat nimetty paikkakunnan tai viljelijän mukaan.

Maalaji ja kasvupaikkavaatimukset

Valkosipuli viihtyy multavassa, kosteutta pidättävässä kivennäismaassa, aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Maan pH:n tuli olla 6-7 ja ravinnetilan hyvässä kunnossa. Lannoitusta vaaditaan paljon; erityisesti typpeä, fosforia ja kalia. Puuntuhkasta on etua ja se on hyvä levittää kasvupaikalle jo edellisenä syksynä esim. 25 kg aarille.

Varastointi

Syötäväksi käytettävä valkosipuli varastoidaan 1 -2 asteessa tai huoneenlämmössä. Istukkaaksi säilytetään lämpimäksi etteivät istukkaat virittäydy kukintaan. Kosteus ei saa olla yli 70%. Istukkaiden kylmäkäsittely on 1 -2 kuukautta 5-10 asteessa. Kylmäkäsittely nopeuttaa sadon valmistumista.

Istutus

Etelä-Suomessa huhti-toukokuun vaihteessa, pohjoisemmassa toukokuun loppuun mennessä. Istutettavat kynnet irroitetaan vasta juuri ennen istuttamista. Pienistä kynsistä saadaan pieni sato ja aivan pienemmistä ei tule satoa ollenkaan. Istutussyvyys on 5 - 8 cm. Jotkut kannat sopivat syysistutukseen. Sopiva tiheys on 20 - 40 tainta neliöllä.

Talvivalkosipuli istutetaan syys - lokakuussa ennen maan jäätymistä. Vakoon voi levittää ennen istutusta maatunutta kompostia. 

Lisäykseen voi käyttää ilmaversoihin kasvavia itusilmuja. Ne istutetaan samana syksynä maahan muutaman sentin välein parin sentin syvyyteen. Itusilmuista kasvaa ensimmäisenä kesänä pieniä pyöreitä kynsiä, jotka istutetaan syksyllä uudestaan harvempaan ja syvempään. Seuraavana vuonna näistä kynsistä kasvaa täysikokoisia sipuleita. Jos itusilmuja ei haluta käyttöön, niin kukkavarret kannattaa poistaa heti niiden ilmestyttyä, koska ne verottavat sipulin kasvua. Talvivalkosipulin istukkaat pitää varastoida kuivassa paikassa 0 °C:ssa, jos niiden kylvä jää kevääseen.

Lannoitus ja kastelu

Typen tarve on suurta ja lisälannoitusta annetaan 1 - 2 kertaa kesällä. Kastelua tarvitaan erityisesti touko - heinäkuulla kuivina aikoina. Katteena voi käyttää ruohosilppua ja se toimii rikkaruohojen torjunnassa ja lannoitteena. Nokkoskäytettä tai lantavettä voi käyttää lannoitteena. Sysksyllä istutetut sipulit voivat tarvita lannoitusta jo toukokuussa.

Sadonkorjuu

Lehtien alkaessa kellastua on sadonkorjuun aika. Hyvällä säällä satoa voi kuivata aluksi pellolla ja jatkaa kuivausta ilmavassa tilassa 20 - 30 asteen lämmössä. Kuivausta jatketaan niin kauan että sipulin kaula on muuttunut paperimaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti